Tämän artikkelin on tuottanut CasinoTop10.
Google esitteli jokin aikaa sitten oman versionsa sosiaalisen median yhteisöpalvelusta. Google+ projekti on vielä rajoitetussa kenttäkokeiluvaiheessa, mutta jo esitellyt ominaisuudet ovat varsin lupaavia.
Analyytikot ovat kuitenkin ainakin vielä hieman skeptisiä sen suhteen, että voiko Google+ palvelu tosiaan haastaa Facebookin suosiossa ja käyttäjien määrässä?
Miten saada massat siirtymään ”valmiista” Facebookista oman palvelun pariin? Ennustamaan on paha ruveta, mutta potentiaalia Googlen palvelussa ainakin on.
Google on tällä kertaa tosissaan rynnistämässä Facebookin reviirille.
Google+ on siis hyvin pitkälti samankaltainen kuin Facebook. Molemmissa on profiilisivu, jossa jaat haluamiasi tietoja itsestäsi. Profiilin ollessa julkinen, ainoastaan nimesi ja sukupuolesi ovat pakollisia, muiden tietojen jakamisesta päätät sinä itse.
Facebookin ”tykkää”-painike on myös saanut Google+ -palvelussa oman vastineen ”+1”. Samainen painike on käytössä myös Googlen haku-palvelussa, tässä myös yksi asia josta kohistaan maailmalla.
Jakaminen on tänä päivänä varsin yleistä. Facebookissa omalla seinällä voi jakaa muille käyttäjille kuvia, videoita, linkkejä, statuspäivityksiä… lähes mitä vain.
Google+ palvelun yksi pääpiirteistä on Circles, joka on ehditty suomentamaan jo muotoon Piirit, piirien avulla voit helposti jakaa yhteisöpalvelun ystäväsi eri piireihin ja jakaessasi informaatiota voit päättää mille piirille haluat mitäkin jakaa tai sanoa. Piirejä voi esimerkiksi olla sukulaiset, kaverit, työkaverit tai vaikkapa ystäväjoukko, jonka kanssa pelaat perjantai-iltaisin netticasinolla kasinopelejä.
Facebookissakin eri kohderyhmille viestin laittaminen on toki mahdollista, mutta Google+ tekee tästä monin verroin helpompaa. Eli kaikkien ei tarvitse tietää kaikkea mitä sanot tai jaat, ihan kuten oikeassakin elämässä.
Stream on tavallaan samanlainen kuin Facebookin seinä, johon tulevat kavereiden viestit ja eri asiat joita kaveripiirisi eli Circlesit tai piirit ovat halunneet sinulle jakaa. Tekstejä, videoita, kuvia, ihan mitä vain.
Toinen iso osa Google+ palvelua on Sparks, joka ainakin odottelee vielä virallista suomennosta. Sparks palvelee sinua siten, että se etsii sinulle videoita ja artikkeleita joista saattaisit pitää. Ja sitten kun sinulla on aikaa, sinua varten Sparks on koonnut jotain uutta luettavaa, jaettavaa ja katseltavaa.
Mitä enemmän Google sinusta tietää, sitä tarkempia ovat Sparks-palvelun suositukset. Hämmentävää ja ehkä hieman pelottavaakin.
Facebook on ilmoittanut Skypen videopuheluiden tulemisesta osaksi Facebookia. Google Plussassa on tämä ominaisuus myöskin jo käytössä ja ryhmäpuhelutkin onnistuvat ainakin lanseerauskuvien ja videoiden mukaan vallan mainiosti.
Älypuhelimet ovat osa nykyaikaa ja Google ei todellakaan ole unohtanut älypuhelinten käyttäjiä, onhan paljon kehuttu Android-käyttöjärjestelmä sen käsialaa.
Puhelimella otetut kuvat ovat usein hankalaa ladata nettiin, mutta Google+ tekee tästä jopa vaarallisen helppoa, tai siltä se ainakin kuulostaa. Valokuvien jakaminen on hauskaa ainakin yleensä, mutta ihan aina ei tule mietittyä mitä kuvia puhelimella ottaa. Google+ lataa kuvat automaattisesti nettiin, joten nyt jos koskaan sitä alkolukkoakin pitäisi olla tarjolla puhelimeen.
Huddle tuo palvelun käyttäjille helppokäyttöiset ryhmätekstarit tai oikeastaan ennemminkin pikaviestit. Jos kaveripiiri esimerkiksi arpoo missä viikonlopun kokoontuminen on, tai millä netticasinolla pokeriporukka ottaa mittaa toisistaan, Huddle hoitaa pikaviestit koko piirille helposti ja parhaat casinot ovat koko porukan tiedossa.
Speksien perusteella Facebook on saanut varteenotettavan kilpailijan ja vain aika näyttää onko kilpailijasta tällä kertaa oikeasti haastajaksi.
Paljon riippuu siitä millä tahdilla käyttäjät siirtyvät Google+ -palvelun pariin ja siirtyvätkö ylipäänsä? Kahden yhteisöpalvelun ylläpito ja päivittäminen vie tuplasti aikaa, monesti yhdessäkin on liikaa tekemistä. Tuoko Google+ niin paljon uusia ominaisuuksia että Pertti Peruskäyttäjällä riittää intoa siirtyä jälleen uuden palvelun pariin?
Kumpaa sinä painaisit, ”tykkää” vai ”+1”? Vai kenties molempia?
0 kommenttia:
Lähetä kommentti